Erilainen maanantai

Uusi kouluviikko on taas polkaistu käyntiin ja päivä aloitettiin luokassa vähän eri tapaan kuin yleensä maanantait. Tuomas on sairastunut ja kotona parantelemassa ainakin tämän ja huomisen.Linda, joka on meille tuttu jo viime vuodelta on sijaisena tämän ajan.

Aamulla ei siis otettu liikuntaa sinisten ja vihreiden kanssa vaan koko porukka liikkuu yhdessä kahden tunnin verran torstaina, joten silloin kaikille liikuntakamppeet mukaan! Suunnistamisen merkeissä mennään tällöin.

Ollaan koko päivä menty omalla pesäpaikalla ja oltu aamupiirin jälkeen väliovet kiinni touhuamassa ensin äidinkieltä välituntiin saakka ja tämän jälkeen matematiikan kertausaukeaman parissa pähkäilty. Viimeinen yhteinen koulutunti menikin tehdään yhdessä-tunnin parissa jossa pohdittiin omia osaamisia ja piirrettiin näistä hienoja kuvia. Näiden kuvien parissa touhuamme ensi viikolla samalla tunnilla.

Tänään on kaikilla lukuläksy ja matikastakin saattaa olla harjoitellaan aukeamalta tehtäviä jos jäi kesken.

Pajatunti oli pitkän välkän päätteeksi sinisillä ja vihreillä ja muu poppoo päätti koulupäivän 11.45.

HIenoa huomata että olette jo aika hyvin varailleet keskusteluaikoja; sieltä vain itselle sopivaa aikaa metsästämään!

Oikein mukavaa viikon alkua!

Ilolla Salla ja Linda

Jätä kommentti