Maanantai ja kädentöitä

Heip!

Tämä maanantai on mennyt nopsaan; olimme aamusta ekan tunnin erikseen luokan puolikkaiden kanssa. Auringon puoli liikkui pihalla jalkapallon tahtiin Tuomaksen kanssa ja Salla puolestaan jo aloitteli toisten kanssa ryijypöllöjen parissa. Olemmekin tänään urakoineet käsitöiden parissa ja tehneet koko päivän omilla puolilla satupöllöjä eteenpäin. Alkavat jo hienosti valmistua ja huomenna meillä varmasti jo on näytillä useampia pöllöjä ihastuttamassa:D

Kaikkiin koteihin on jo sähköpostin kautta lähtenytkin viestiä tämän viikon lukkarimuutoksista, tässä alla vielä sama viesti, mikäli se ei ole vielä teitä tavoittanut. Tällä viikolla ei enää ole pajatunteja, mutta ne pidetään kuitenkin omassa luokassa eli koulua on normaalisti niinä päivinä kuin paja tavallisesti olisi.

Hei,

Tällä viikolla on nyt hiukan poikkeavaa ohjelmaa, johtuen torstaipäivän koulun työpaikkaselvityksestä ja tiistain iltatapahtumasta. Tämä vaikuttaa koulupäiviin seuraavasti:

Huomenna tiistaina 19.5. koulua on kaikilla klo 8.00 – 11.00. Tämä on hyvä myös illan tapahtumaa ajatellen. Torstaina taas tullaan kouluun vasta klo 10.00 ja päästään kaikki klo 13.15.

Tiistain on siis solumme kevättapahtuma klo 17.30 – 18.30. Tervetuloa. (kutsu ja tarkemmat tiedot blogissa) Huomioittehan, että iltatapahtuma on lapsille kouluaikaa.

And the same in English:

This week we will have a few exceptions. On Tuesday we will have school from 8.00 to 11.00 and the evening spring event for students and parents in the same evening from 17.30 to 18.30. On Thursday we will have school from 10.00 to 13.15.

Huomiseksi pitäisi kaikkien muistaa tuoda kouluun n. 35-40cm pitkä keppi ja olla noin sormen paksuinen. Tarvitsemme näitä myöhemmin satupöllö-töiden ripustamiseen:D

Meidän luokalla oli vielä useampi, jolta uupui jokunen kirja omasta kakkosluokan lukudiplomista, joten kyselkää myös kotona tilannetta. Tottahan sitä voi jatkaa ja suorittaa loppuun myös kolmosluokallakin. Siitä sitten jatketaan mihin on jääty.

Mukavaa maanantaita kaikkiin koteihin, huomenna toivottavan useita teistä nähdäänkin!

– Tuomas ja Salla -opet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s