Keskiviikkona jännitystä kertolaskuista!

Jopas, keskellä viikkoa jo mennään ja huomenna onkin vapaata kun helatorstaita vietetään. Tänään on päivä vilahtanut nopeasti ja kovasti on keretty touhuta; aamurauhoittumisen ja kalenterin jälkeen jakaannuttiin eri aineiden pariin. Salla veti vuorotellen luetunymmärrykseen liittyviä tarinoita ja Tiina puolestaan matematiikkaa. Kaikille on kotiin mökki matikasta.

Tänään ollaan välkän jälkeen harjoiteltu ja kerrattu kertolaskuja. Hyvin innokkaita ovat tenavat olleet asiasta ja hyviä strategioita kuultiin tänään; millä tavalla itse oppii ja miten selvittää itselle vaikeita kertolaskuja joita ei meinaa millään muistaa.Ollaan parin kanssa yhdessä harjoiteltu eri tavoin; pelaamalla korteilla, lukemalla ja opettelemalla, toisilta kyselemällä ja pelaamalla noppapelejä asiasta. Kotona on varmasti hyvä vielä kerrata ja kysellä kertotauluja, kolmen ja neljän kertotaulut ovat ne jotka nyt monilla vielä tuntuvat hankalilta. Perjantaina sitten vähän testataan kuinka nämä menevät. Tärkeäähän on ollut juuri se, että ymmärtää asian ja tietää oikeasti kuinka kertolasku muodostetaan. Nyt on viitseliäisyyttä harjoitella niitä hieman paremmin ja ulkoa jotta sitten kolmosluokalla kun isommat kertotaulut tulevat, voidaan paremmin keskittyä niihin kun vanhat ovat jo hallussa.

Ruokailun jälkeen kerrattiin äidinkielessä yhdyssanoja sekä oikeinkirjoitusta monisteen avulla. Hyvin näytti asiat nyt menevän vaikka juuri yhdyssanat ovatkin vielä aika kimurantteja monelle. Pikkuhiljaa ja tekemällä oppii hoksaamaan.

Päivä lopetettiin yhdessä rauhoittumalla ja Salla luki luokan kirjaa eteenpäin.

Oikein rentouttavaa helatorstaita kaikkiin koteihin, perjantaina taas kuuluu:D

Terkuin Salla, Tiina ja Aila

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s