Keskiviikko ja tutkijoiden työtohinaa

Hei kotiväki!

Tänään olemme aamusta kertoneet lapsille huomisesta tapahtumasta, jonne saa niin halutessaan lahjoittaa kotoa ehyen ja itselle tarpeettoman tavaran. Näiden tuotto lahjoitetaan ja myymättä jääneet viedään Heikinharjuun pakolaisten vastaanottokeskukseen. Jokainen voi ottaa pienen määrän rahaa mukaan (1-2e), mikäli haluaa ostaa tapahtumasta jotain.Käymme tapahtumassa syömään mennessä huomenna kolmannella tunnilla.Olette saaneet tarkempaa viestiä jo aiemmin sähköpostiin wilman kautta joten jos kiinnostaa tietää enemmän niin lukaiskaa se vielä läpi:D

Aamun tunnit vietettiin omilla puolilla, puolen ryhmän kanssa, ja tarkistettiin läksyjä sekä alettiin urakoida äidinkielessä hölmöläistarinoiden parissa.

Kaikilla on tehtävänä lukea kaikki tarinat kotona ja vastata ainakin kahden kappaleen kysymyksiin kokonaisilla lauseilla omaan vihkoon. Kotona tulee myös lukea ääneen kaikki tarinat:D

Siispä korvat hörälle, hauskoja tarinoita kertakaikkiaan! Osa poppoosta ehti jo tuntien aikana tehdä tehtävät ja saipa pari suoritettua kaikki kappaleetkin. Kovasti oli intoa ilmassa!

Välitunnilla koulun piha täyttyi tähtivälitunnin merkeissä erilaisista leikkipisteistä, jonne halukkaat pääsivät touhuun mukaan. Kolmas ja neljäs tunti vietettiin yltin avaruusaiheen parissa. Tänään ohjeistettiin lapsia käyttämään powerpoint-ohjelmaa ja kokoamaan oman parin kanssa sinne oman aiheen esittely. Lapset oppivat niin hienosti tämän homman, liitettiinpä kuviakin esityksiin tuosta vain. Huomenna aamusta vielä jatketaan jos jäi kesken parin kanssa. Jokainen ryhmä kokoaa ainakin yhden dian omasta aiheesta ja esitellään niitä sitten ensi viikolla:D

Koulupäivä päättyi tänään kaikilla klo.11.45.

Hox! Hiihdämme perjantaina aamun tunneilla, jos vain suinkin pystymme. Muutoin on ulkoliikuntaa kuitenkin.

Oikein mukavaa päivän jatkoa!

-Salla ja Tuomas

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s