Torstai 8.1.2015

Tänään on sitten päästy koulussa vauhtiin ja opiskeltu paljon uutta!

Aamulla kaksi eka tuntia meni äidinkielen sekä liikunnan parissa. Sallan kanssa käytiin lukukirjasta uutta kappaletta läpi ja kaikille on siis kotiin ainakin lukuläksyä jos ehti jo vastata kappaleen kysymyksiin tunnilla. Marko-ope puolestaan veti ulkona lapsille liikuntaa ja vaikka mitä kivoja ulkoleikkejä lapset saivat touhutakseen.

Kolmannella tunnilla käytiin matematiikassa eilinen läksy läpi sekä myös uutta asiaa alettiin tutustella; geometrian jännittävyyttä ollaan päästy testaamaan uusien käsitteiden kautta. Tänään tulivat tutuksi piste, jana ja murtoviiva ja lapset pääsivät todenteolla hommiin viivoittimien kanssa. Oli ihan hiljaista ähinää kun jokainen mietti miten ihmeessä minä nyt tuon murtoviivan abcd- oikein mittaan. Mieluiselta hommalta kyllä vaikutti! Nyt  siis varmasti kotona useampikin lapsukainen pyytelee viivoitinta jotta pääsee mittomaan maailmaa:D

Viimeinen tunti meni punaisen matkaoppaan parissa ja mietittiin huutomerkin tarkoitusta ja käyttöä. Tästä voi olla kotiläksyä jos ei ehtinyt tunnilla aukeamaa tehdä.

Monenmoista uutta siis opiskellaan ja hyvällä fiiliksellä!

Muistutelkaa kotona myös nyt läksyistä jotta saadaan loman jälkeen koulurutiinit kunnolla käyntiin..tänäänkin voi siis olla kolmesta kirjasta läksyjä.

Terkuin

Salla ja Marko-opet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s