Maanantai 24.11.

Viikko aloitettiin käymällä läpi päivän touhut ja sitten jakaannuttiin päivän hommiin; auringon puoli oli Tiina-open kanssa punaisen matkaoppaan parissa ja Salla liikkui Kääpiöplaneetan puolen kanssa pikku salissa. Luokassa toinen tunti meni keppinukkeprojektin parissa ja viimeisteltiin omia paperinukkejamme.

Kolmas tunti alkoikin vauhdikkaissa merkeissä sillä välitunnilla oli meidän luokan pojilla ollut jos jonkinlaista kärhämää ja väärinkäsitystä, itkuisia pikku poikia rauhoiteltiin ja Salla selvitteli luokan ulkopuolella mitä oikein olikaan tapahtunut. Asianosaisille on tänään tulossa viestiä tarkemmin wilman välityksellä. Yleisesti voidaan sanoa, että kovasti nyt on yhteisleikkejä mikä on hyvä asia, mutta kaikki ”väijymis”leikit on kielletty eikä leikissä voi oikeasti satuttaa kaveria. Se kun sattuu ihan oikeasti eikä leikisti. Näitä asioita ollaan palauteltu mieliin kuuma kalle-porukan kanssa. Kolmannella tunnilla opiskeltiin myös matematiikkaa eri porukoissa; Hannele-opella oli oma poppoo, samoin Johannalla, Sallalla ja Tiinalla. Kaikilla on mökki kotiläksynä.

Viimeinen tunti oltiin oman luokan puolella touhuamassa tehdään yhdessä tunnin parissa. Mietittiin ystävyyttä ja tehtiin siihen liittyen kirjoitustehtävää. Jos tämä jäi jollakin kesken, voi olla kotiin kirjoitustehtävää. Piti siis tehdä kolme lausetta ystävyydestä vihkoon ja kirjoittaa sitten se puhtaaksi värilliselle paperille sekä vahvistaa teksti värikynillä.

PItkän välitunnin jälkeen uudet pajat starttasivat sinisillä ja vihreillä, muu poppoo pääsikin kotiin tai iltsikkaan.

Hox!

Meillä on tämän viikon torstaina luontokoulu ja olemme täällä kahdessa eri porukassa,  tämän vuoksi tämän viikon jakotunnit huomenna sekä torstaina menevät hieman eri tavalla:

huomenna klo. 11.00. pääsee kotiin Auringon puoli

torstaina puolestaan Kääpiöplaneetan puoli pääsee kotiin klo. 11.00.

Ei siis mennä väriryhmittäin, vaan istumapaikan mukaan nyt tällä viikolla:D

Maanantaiterveisin

Salla ja Tiina-opet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s