Vanhempainilta 16.9.2014

Tässä liitteenä vanhempainillan sisältödiat. Kiitos osallistujille! Jos näistä tulee vielä kysyttävää voitte laittaa niitä Wilman välityksellä meille opettajille. Sen verran avaan muutamaa kohtaa, että tarkoitus olisi ottaa läksykaverit käyttöön tässä piakkoin. Kysellään siis kuka voisi kenellekin toimia kaverina, joka toimittaa läksyt kun toinen on pois. Silloin ei tarvitsisi aina alkaa erikseen kyselemään ja selvittämään kuka asuu lähellä ja kuka voi viedä kirjat.

Toisena asiana solumme ”vastuuvanhemmat” kävivät esittelemässä solumme kylätoimintaa. Tämän lukuvuoden aikana on tarkoitus järjestää kolme iltaa koululla, jossa on mahdollista tutustua toisiin vanhempiin kahvilatyyppisissä vapaassa tapahtumissa. Voitte kertoa omia ideoita noihin iltoihin, kun saatte tässä lähiaikoina kyselyn wilman tai blogin kautta. Illat tulevat olemaan seuraavasti aina keskiviikkoisin: 26.11.2014,  28.1.2015 ja 1.4.2015 ja tilaisuus kestää aina n. 2 tuntia.

Kolmantena asiana haluamme vielä korostaa, että on edelleen tärkeää, että lapsenne jatkaa lukemisharjoittelua päivittäin. Myös kirjoittamista voi harjoitella kotona ja kannatta kannustaakkin lasta kirjoittamaan lappuja yms. viestejä tai vaikka runoja tai tarinoita. Tietysti täytyy kiinnittää huomiota kirjainten kokoon, oikeenkirjoitukseen, sanaväleihin, isoon alkukirjaimiin ja lopetusmerkkeihin. Näitä taitoja voi harjoitella myös Sanoma Pron verkkoympäristössä. (https://sanomapro.fi/)  Siellä on harjoituksia sekä äidinkieleen, että matematiikkaan. Sisään pääsee koulumme oppilaiden tunnuksilla klikkaamalla avainta ja laittamalla siihen salasana: anne9

Vanhempainkeskusteuluista on tulossa varauskalenteri viimeistään ensi viikon alussa. Keskustelut ovat viikoilla 40-42.

Vanhempainilta 16092014

TOIMINTA RITAHARJUSSA 2014

yst. terv. Tuomas ja Salla -opet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s