Perjantai ja palkkiontuntua

Kylläpä viikko on mennyt nopeasti!

Tänään olemme laskeneet matematiikkaa ja pelanneet kymppiparipeliä myös. Tänään olemme myös soittorasiassa opettaneet muille solumme lapsille englanninkielistä laskemiseen liittyvää laulua. Meillä oli innokkaat ja hienot esilaulajat, joista muut katsoivat mallia😀

Välitunnilla oli vipinää ja vilskettä ja luokkaan tultuamme harjoittelimme Ossi-vihkosta kirjoitustehtäviä, joita jatkoimme myös ruokalasta tultuamme. Olemme tänään palkinneet ryhmiä, joissa on viikon aikana onnistunut oikein hyvin ja esimerkillisesti osanneet rauhoittua sekä toimia yhteisten sääntöjen mukaan. Ensi viikosta lähtien jaamme ryhmille omat pienet purkit, joihin saa ”Onnenhelmiä” kun asiat menevät tosi hyvin. Kun oma purkki on täynnä, palkitsemme ryhmiä jollain kivalla asialla; esimerkiksi lelutunnilla, herkuttelulla, tai muulla sellaisella joka motivoi ja palkitsee pieniä oppilaitamme.

Maanantaina ei ole kenelläkään liikuntaa, mutta jos pakkasta on alle -17 niin menemme tiistain ekatunneilla luistelemaan. Muistakaa laittaa lapsille tarvittavat välineet mukaan, ja peliäkin rakentelemme joten myös mailan saa ottaa mukaan, mutta ei kiekkoa. Kypärä pitää tietysti olla kaikilla päässä. Pyöräilykypäräkin käy, mutta nauhat pitää olla säädetty niin, ettei kypärä pääse keikkaamaan takaraivolle liikaa, jolloin se ei suojaa päätä kunnolla.

Tänään tuli kotiläksyä Ossi vihkosta (jos jäi kesken) ja uskonnosta ensi viikon perjantaille. 

 

Ensi viikolla huipentuu myös ”Sinä olet OK” -jakso hullutteluviikkoon. Siitä tiedote tulee vielä erikseen.

 

Mukavaa viikonloppua!

Terv. Salla ja Tuomas -opet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s